Häät ovat perjantaina, ja mulla ei edelleenkään ole päällepantavaa.

Uuden topin laitoin vastahakoisesti kehittymään maanantaina. Jostain syystä olen tällä hetkellä kovin kiintynyt post-it -lappuihin suunnitteluvälineenä.

307341.jpg

Topin evoluutio eteni tähän pisteeseen kahdeksassa tunnissa (vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas). En juuri osaa piirtää ja laskeminenkin tuottaa hankaluuksia. Pidän tätä kuitenkin kivoimpana työvaiheena vaatteiden tekemisessä kankaan leikkaamisen jälkeen.

307342.jpg

Ja tähän vaiheeseen etenin ennen kuin aloitimme sulhasen, kaason ja toverin kanssa kiitoskorttiaskartelun. Kyseessä on topin sisäosa. Koska päättelin, että edellisen version ongelmista pääosa johtuu sisä- ja ulkokerrosmateriaalien erilaisesta venyvyydestä, päätin tehdä koko roskan thaisilkistä. Teen tämänkertaisen version kolmikerroksisena, koska kangasta ei riitä enempään. Jouduin jopa säätämään topin mittoja uudelleen, koska kangas ei riittänyt alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta toistaiseksi laite näyttää siitä huolimatta toimivan päälle kokeillessa.Yksi osa on musta, toinen osa valkoinen ja kolmas raidallinen. Raidallisuus paljastui sisäosan teossa aivan nerokkaaksi konseptiksi.

Kuvassa myös läppärini, jolta katselen leffoja ommellessani, koska ompelu on niin puuduttavan turhauttava vaihe. Tämän projektin aikana olen oppinut Ang Leen "Järki ja tunteet" -elokuvan vuorosanat ulkoa.

Ensi yöstä tulee pitkä ja romatiikkaa saa hakea vain näytöltä.